Surinaa
Takaisin pääsivulle

Adoptiota harkitsemassa Adoptiotietoutta Adoptiovanhemmat Adoptioyhteisö Adoptoidut Artikkelit Byrokratiat Juttua adoptiosta Kun tuttu adoptoi Prosessi ja odotus Uutiset
Sivukartta Tietoa tästä sivustosta
akkanen (ät) ampiaisakka piste com Kuka on Ampiaisakka?

Onko adoptio auttamista?

8.2.2003 nimimerkki HANNAT kirjoitti Verkkoklinikan Adoptio-keskustelussa mielipiteensä adoption ja avustus- ja tukitoimien suhteesta. Kirjoitus on tässä pääosin toistettu vähäisiä korjauksia lukuunottamatta. Mahdolliset virheet ovat sivunpitäjän vastuulla. Itse asiaa voi kommentoida HANNAT:lle osoitteeseen tecto@coac.net.

Myös minun mielestäni adoptoimisen sijasta olisi varmasti parempi voida auttaa lapsia, tai ehkä ensisijaisesti heidän perheitään, alkuperäismaassa. Tämän maailman sekoilujen keskellä ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, että tällainen akuutti auttaminen ei vain toimi avuntarvitsijoiden lukumäärän kasvaessa kaiken aikaa. Erilaisten avustusjärjestöjen ja tukitoimien avulla kukin voi halutessaan, kukin kykyjensä mukaan, osallistua erilaisiin kehitysprojekteihin. Ongelmana on vain se, miten avun voisi suunnata parhaalla tavalla kullekin kohderyhmälle, jotta rahallisen tuen loputtua kehitys jatkuisi omalla painollaan.

Länsimaisesta hyvinvointivaltiosta käsin katseltaessa voi tuntua, että monien maiden ihmiset elävät pelkästään ahdingossa ja kriisitilanteessa. Unohdetaan, että ongelmaverhoa hiukan raottamalla voitaisiin nähdä perheitä, persoonia, omassa kulttuurissaan. Kukaan ei saisi kuvitella tekevänsä palvelusta jollekulle muusta kulttuurista kotoisin olevalle raahaamalla hänet tuhansien kilometrien päähän kotimaastaan ja toitottamalla päivästä toiseen miten onnellisesti hänen on käynyt päästessaän osalliseksi länsimaisesta hyvinvoinnista. On kohtuullista ajatella, että joutuessaan vaihtamaan maata vaikka jo aivan pienenä tulee myös menettämään valtavan paljon. Ja silloin, kun tämä tapahtuu adoption kautta, on mukana jotakin hyvin traagista; biologisten vanhempien menettäminen syystä tai toisesta, kaikkeen uuteen totuttelu, erilaisuuden tunne, juurettomuus, voimattomuus valita edes adoptiovanhempiaan, saati sitten uutta kotimaataan.

kädetJos joku ajattelee adoptoimalla auttavansa jotakin lasta ikäänkuin kehitysprojektissa, on tämä joku hakoteillä. Adoption on lähdettävä liikkeelle halusta elää yhdessä lapsen kanssa, halusta nähdä miten hän kasvaa ja muuttuu vuosien mukaan ja itsenäistyy. Sillä hetkellä kun tunnistaa itsessään tämän halukkuuden ryhtyä toisen ihmisen adoptiovanhemmaksi, olisi syytä katsoa kriittisesti peiliin ja tutkia, olisiko oma elämänasenne ja elämäntilanne soveltuva adoptiolapsen hoitamiseen. Ulkopuolisten suorittamat psykologiset testit kuuluvat tämän oleellisen itsetarkastelun jälkeiseen prosessiin.

Vaikka adoptiossa puhutaan äidistä ja isästä, on näiden uusien äitien ja isien merkitys kyseisten roolien perinteisen merkityksen lisäksi myös erilainen. Heidän velvollisuutensa on yrittää auttaa adoptoitua lasta "rakentamaan" oma itsensä unohtamatta kuka hän on, ja yrittämättä takoa lapsen päähän käsityksiä, joita han ei ehkä koskaan voisi tai joita ei ole väliksikään hyväksyä. Adoptiovanhempien olisi oltava itsensä niin vahvoja omassa identiteetissään, etteivät koe olemassaoloaan uhatuksi, vaikka lapsi osoittaisikin enemmin kiinnostusta omiin juuriinsa kuin adoptiovanhempien perhetaustaan, kulttuuriin, jne. Kaikilla aikuisilla ei varmasti ole oikeutta olla jonkun lapsen äiti tai isä, mutta kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus kotiin, oli se sitten biologisten, sijais- tai adoptiovanhempien tarjoama.