Surinaa
Takaisin pääsivulle

Adoptiota harkitsemassa Adoptiotietoutta Adoptiovanhemmat Adoptioyhteisö Adoptoidut Artikkelit Byrokratiat Juttua adoptiosta Kun tuttu adoptoi Prosessi ja odotus Uutiset
Sivukartta Tietoa tästä sivustosta
akkanen (ät) ampiaisakka piste com Kuka on Ampiaisakka?

Bioptoitu

Jako "omiin" ja "adoptoituihin" on tunnetusti punainen vaate adoptiovanhemmille ja heidän lähipiirilleenkin. "Kaikki ne ovat omia!" on meidän argumenttimme, huolimatta siitä, että adoptoidutkin lapset sujuvasti joskus kutsuvat biovanhempia "omiksi vanhemmiksi". Yleensä tämä putkahtaa suusta vähän ennen lausetta: "Mutta kyllä mun oikeat vanhemmat on ne, joiden kanssa mä oon eläny."

Adoptiopiireissä suositaan ilmaisuja adoptiolapset ja biolapset. Tämäkään sanamuoto ei ole ongelmaton, sillä ilmaisu tuntuu väittävän, että adoptiolapset eivät ole biologisia. Mitä he sitten ovat, koneistettuja vai? Lapsen kuvaamisen sijaan ilmaisu kuvaakin vanhemman ja lapsen suhdetta ja tekee sen varsin kapealla tavalla. Jako adoptiolapsiin ja biolapsiin sanoo: "nämä lapset ovat näiden ihmisten biologisesti saamia, nämä lapset ovat heidän adoptiolla saamiaan"; tai ehkä "nämä lapset ovat tuleet perheeseen biologista kautta, nämä adoption kautta". Totta se on, eikä aihe tai sävy ole edes negatiivinen, mutta ilmaisut ovat varsin ähän vanhempikeskeisiä. Niissä puhutaan vain siitä, miten vanhemmat saivat lapsen, tai miten perhe on saanut tämän tietyn lapsen; ei tavuakaan siitä, mikä on biolapsen ja adoptiolapsen ero lapsen kannalta. Lapsen kannalta ajattelulla tarkoitan tässä sitä, että ilmaisussa keskitytään tämän perheen historiaan eikä lapsen historiaan, jota soisin otettavan huomioon. Adoptoitu lapsi on kuitenkin jonkun biologinenkin lapsi.

Sitä paitsi adoptiolapsemme voi kyllä tulevaisuudessa puhua siitä, että on adoptiolapsi. Kaverini esikoinen ei sen sijaan todennäköisesti selitä omaa elämäänsä sanoen: "Olen biolapsi."

Mitä sitten tilalle? Uussanoja adoma ja bioma on tarjottu ratkaisuksi dilemmaan. Periaatteessa pitäisin niistä, jos niitä joku ymmärtäisi, mutta toisaalta niissä on sama ongelma: ne kuvaavat perhesuhdetta vain vanhempien puolelta. Lapsettomuushoitopuolelta lainattu luomu ei varsinkaan käy, ja mikä sen vastakohta olisi?

Kaksi haaraa

Minun adomani ja kaverini bioman kriittinen ero tässä suhteessa on yksi (valtavan suuri ja monimutkainen) tapahtuma: adoptio - ja kaikki siihen liittyvä hylkäämisestä maanvaihtoon. Minun lapseni on adoptoitu, hänen elämässään on tapahtunut adoptio. Kaverini lapsi ei ole tätä kokenut, ainakaan niin kauan kun hän jatkaa kaverini perheessä. Ehdotan siis, että alamme puhua lapsista ilmaisuilla adoptoitu ja adoptoimaton. Näin huomio kiinnittyy lapsen elämänhistoriaan ja kuvaa sitä, mitä adoptiolapsella on mutta adoptoimattomilla lapsilla ei. Vanhempikeskiset ilmaisut ovat toki paikallaan vanhempien elämästä puhuttaessa.

Yleensä ei ole edes tarpeen tehdä mitään eroa.

9.7.2004

(siirretty Pilkunviilaajan päiväkirjasta ja editoitu)