Surinaa
Takaisin pääsivulle

Adoptiota harkitsemassa Adoptiotietoutta Adoptiovanhemmat Adoptioyhteisö Adoptoidut Artikkelit Byrokratiat Juttua adoptiosta Kun tuttu adoptoi Prosessi ja odotus Uutiset
Sivukartta Tietoa tästä sivustosta
akkanen (ät) ampiaisakka piste com Kuka on Ampiaisakka?

Ulkomailta Adoptoitujen Suuret Tragediat

Joidenkin väärinkäsitysten välttämiseksi teen nyt ensimmäisenä selväksi seuraavat mielipiteeni:

Ja nyt asiaan.

Jotkut ulkomailta adoptoidut ihmiset pitävät nimenomaan adoptiota syynä siihen, että heillä ei ole sitä kauneutta, kuuluisuutta, onnellisuutta ja auvoa mikä heille heidän mielestään kuuluisi. Heidät on revitty pois rakkailta synnyinsijoiltaan ja kuljetettu tänne Pohjolaan, jossa heidän osakseen on tullut koulukiusausta, rasismia ja tunne-elämän ongelmia. Heidän mielestään kaikkien heidän ongelmiensa syynä on se, että he ovat joutuneet elämään erikoisennäköisinä ihmisinä kalpeankalvakan pohjoisen kansan joukossa, ja se taas on heidät adoptoineiden vanhempien syytä.

Outo

Helsingin Sanomien maaliskuun Kuukausiliitteen jutussa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toimittaja Satu Vasantolan välityksellä ilmaisee kantani minua paremmin: adoptoiduilla on kyllä enemmän vaikeuksia kuin ei-adoptoiduilla, mutta niiden taustalla ovat pitkälti myös adoptoitujen lasten rankat kokemukset ennen adoptiota ja niihin vaikuttavat myös ikä adoptiohetkellä, lapsen oma temperamentti ja kiintymyssuhteen muodostuminen a-vanhempiin. En oikein ymmärrä, miten kv-adoptoitu voi nähdä elämänsä ennen adoptiota parempana kuin sen jälkeen, ja varsinkin jos ajattelee adoptoidun ihmisen todennäköistä kohtaloa kotimaassaan, kuva adoptiovastaisista adoptoiduista muuttuu vielä oudommaksi. Ei, suomalainen elämä ei ole maailman parasta eikä mikään esimerkkisuoritus maailman kansoille, mutta kuka voi pitää tätä huonompana vaihtoehtona kuin sweatshop-työtä Kaukoidässä? Ja mieluummin tulisin itse koulukiusatuksi kuin kerjäisin ruokaa. Kuulemma (eli Luin Joskus Jostain) lastenkodeissa asuvat lapset toivovat eniten, että heidät adoptoivat ihmiset olisivat heidän itsensä näköisiä, että olisivat edes samanmaalaisia tai edes samanrotuisia. Mahtavatko he toivoa, että vääränmaalaiset, vääränväriset ihmiset eivät adoptoisi heitä, vaikka vaihtoehtona olisi lastenkoti? Ja vaikka toivoisivatkin, niin ovatko he oikeassa?

Toisaalta, on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat kasvaneet biovanhempien (tai -vanhemman) huomassa ja joilla on samat ongelmat. On myös olemassa adoptiovanhempien (tai -vanhemman) huomassa kasvaneita ihmisiä, joilla ei ole näitä ongemia. Ihmisiä me olemme kaikki.

Nätti

Kolmanneksi, Ruotsissa velloo keskustelu kohtelusta, jonka kohteeksi nyt jo aikuiset kv-adoptoidut ovat joutuneet. Tämä on hyvä asia. Nyt kun Suomessakin aloitellaan keskustelua, muistakaamme kuitenkin, että toisin kuin Suomessa, Ruotsissa on aikuisia kv-adoptoituja - vanhimmat Suomeen ulkomailta adoptoidut ovat murrosikäisiä tai korkeintaan murrosiän juuri ohittaneita, lukuunottamatta hyvin harvoja yli 20-vuotiaita poikkeuksia. Toisekseen ne ihmiset, jotka nyt alustavat keskustelua, adoptoitiin pääosin hyvin erilaisessa ilmapiirissä ja erilaisiin perheisiin kuin nykyisin tapahtuu. Vastaako tarkoitustaan se, että nyt kiukutellaan tuleville adoptiovanhemmille, että älkää tuoko tänne lapsia? Nämä lapset tulevat elämään erilaisen elämän kuin nyt aikuistuneet kv-adoptoidut vertaisensa.

Neljänneksi, miettikööt ne, jotka rasismista huomauttelevat: olisiko rasismin välttämistä ja vähentämistä sitten se, että jätettäisiin eriväriset ihmiset kasvamaan siellä toisilla maailmankolkilla? Haluaisivatko nämä ihmiset samantien, että kaikki pyörätuolipotilaat eristettäisiin yhteen maakuntaan tai pyörätuolilaitoksiin, jotta he eivät joutuisi kohtaamaan valtaväestön kummallisia asenteita vammaisia kohtaan? Lienemme kaikki samaa mieltä siitä, että tämä on väärä pää lähteä purkamaan syrjinnän ongelmavyyhtiä. On ehkä naiivia kysyä: "Emmekö voisi ihan vaan tulla toimeen toistemme kanssa?" Eikö se kuitenkin ole pyrkimisen arvoinen päämäärä - että ihmiset käyttäytyisivät toisiaan kohtaan inhimillisesti?

Rasismi on meidän kaikkien ongelma. Se on ongelma niin sen kohteeksi joutuville kuin sitä harjoittavillekin. Kiusaaminen koulussa, työssä ja yhteiskunnassa on samaten meidän kaikkien ongelma. Adoptoiduilla, olivat he syntyisin mistä päin maailmaa tahansa, ei ole eikä pidäkään olla erityisasemaa näiden ongelmien ratkaisemisessa.

7.3.2004

(siirretty Pilkunviilaajan päiväkirjasta ja editoitu)