Surinaa
Takaisin pääsivulle

Adoptiota harkitsemassa Adoptiotietoutta Adoptiovanhemmat Adoptioyhteisö Adoptoidut Artikkelit Byrokratiat Juttua adoptiosta Kun tuttu adoptoi Prosessi ja odotus Uutiset
Sivukartta Tietoa tästä sivustosta
akkanen (ät) ampiaisakka piste com Kuka on Ampiaisakka?

Adoptiosupermarket

Adoptio on usein yhtä valitsemista. Ensin pitää valita kohdemaa. Sen sijaan, että voisi vain sanoa: "Me haluamme lapsen" täytyykin osata sanoa esimerkiksi "Me haluamme etiopialaisen lapsen" tai "Me haluamme kiinalaisen lapsen". Pitäisikö sillä olla väliä, mistä maasta lapsi tulee? Oma ihana itsensä se on joka tapauksessa, eikä syntymämaansa tai -kansansa edustaja. Eri asia sitten on, jos tosiaan on maita joista ei voi adoptoida. Joillekin on esimerkiksi vaikea paikka ajatella itsensä erivärisen lapsen vanhemmaksi. Toisille suku on ylitsepääsemätön ongelma; esimerkiksi venäläinen lapsi ei ehkä saisi karjalaisessa evakkosuvussa ansaitsemaansa vastaanottoa. Kohdemaan pakollinen valinta kuitenkin vie keskustelun jo lähtökohtaisesti oudoille raiteille, jossa määrääviksi tekijöiksi pakotetaan nostamaan lapsen kotimaa, alkuperäkansa ja rotu. Parempi olisi edes niin, että pyydettäisiin rajaamaan pois ne maat, joista ei yksinkertaisesti voi (syystä tai toisesta) hyväksyä lasta.

browse

Lisäksi pitää osata valita, haluaako terveen, ei-ihan-terveen vai sairaan lapsen. Kaikissa vaihtoehdoissa on puolensa. Mutta jos asiaa ei yksinkertaisesti pidä kauhean tärkeänä, on tämäkin valinta vaikea.

Samoin voi valita lapsen iän. Tosin usein papereihin voi onneksi laittaa toiveeksi niin ison haarukan, että se kattaa kaikki adoptioon vapautuvat lapset.

Joissain maissa on sitten valittava vielä lastenkotikin, mistä lapsensa haluaa. Ja tuleeko lapsi valtiollisen vai yksityisen kontaktin kautta. Joissain tapauksissa on mahdollista valita sukupuoli ja ihonvärikin...

Tämä kaikki tuo mieleen ne vanhat, huonot ajat, jolloin vanhemmat marssivat lastenkotiin, osoittivat sormella sitä nättiä pellavapäistä tyttöä ja sanoivat: "Tuo me otetaan." Tosin silloin valinta perustui sentään henkilökohtaisiin avuihin tai yhteenkuuluvuuden tunteeseen, eikä rotuennakkoluuloihin, odotusaikoihin ja lastenkotimaksuihin.

Ruotsissa on ymmärtääkseni mahdollista laittaa paperinsa "yhteisjonoon". Palveluntarjoaja ylläpitää yhtä jonoa kaikille maille, joihin lähetetään vuorotellen hakemuksia. Kun vuorossa on vaikkapa Etiopia, otetaan kaapista ne kaksi, kolme, neljä tms. seuraavaa kansiota, jotka sopivat Etiopian kriteereihin ja lähetetään ne. Perheille ilmoitetaan, että hakemuksenne menivät Etiopiaan, eli valmistautukaa sellaiseen ja sellaiseen byrokratiarumbaan. Näin perhe ei valikoi lastaan eikä hänen vanhempiaan, kansaansa tai maanosaansa, vaan ilmoittaa vain haluavansa lapsen. Ruotsissakin on ilmeisesti mahdollista esittää toiveita kohdemaasta lähtien, mutta pointti onkin se, että ei ole pakko.

(Vieraskirjaan on kommentoitu käsitystäni Ruotsin mallista, jonka seurauksena ylläolevaa tekstiä on editoitu. Kiitos!)

10.6.2004

(siirretty Pilkunviilaajan päiväkirjasta ja editoitu)