Surinaa
Takaisin pääsivulle

Adoptiota harkitsemassa Adoptiotietoutta Adoptiovanhemmat Adoptioyhteisö Adoptoidut Artikkelit Byrokratiat Juttua adoptiosta Kun tuttu adoptoi Prosessi ja odotus Uutiset
Vieraskirja Sivukartta Tietoa tästä sivustosta
akkanen (ät) ampiaisakka piste com Kuka on Ampiaisakka?

Usein kysyttyä

Katso myös:
Adoption alkuaskeleet
Lisää kysymyksiä ja vastauksia

HUOM! Nämä vastaukset eivät ole virallisia eivätkä minkään palvelunantajan tai lainsäätäjän hyväksymiä. Tiedot on kerätty pääosin Verkkoklinikan Adoptio-keskustelupalstalla annetuista vastauksista ja palvelunantajien nettisivuilta. Lisälähteenä on käytetty Maarit Peltoniemi-Ojalan kirjaa Oma lapsi - vihdoinkin!. Virheistä on vastuussa vain kokoaja.
Kerro virheistä tai lisäyksistä: mailto:akkanen (ät) ampiaisakka piste com.

Klikkaa allaolevia linkkejä tai vieritä sivua alaspäin.


bees_flying


Miten kauan kestää ensimmäisestä yhteydenotosta siihen, että lapsi on sylissä?

Riippuu hyvin paljon tapauksesta. Adoptioprosessin jokainen vaihe vie vaihtelevan ajan. Joissain kaupungeissa voi joutua odottamaan myös neuvonnan alkamista.

Kansainvälinen adoptio:

Kotimaan adoptio:

Teoriassa lapsen saamiseen voisi mennä jopa 10 vuotta; toisaalta tämän mittainen odotus ei varmasti toteudu, vaan vaihtoehtoisia ratkaisuja aletaan hakea jo aiemmin. Käytännössä useimmat adoptiot toteutuvat n. 2-4 vuodessa, varsinkin jos kyseessä on ulkomaanadoptio. Lyhimmilläänkin koko prosessi vienee ainakin 1 vuoden, mutta tämä on varsin teoreettista; käytännössä ei nykyään pääse alle puolentoista vuoden.

Voiko neuvontaan mennä, vaikka ei olisi varma, haluaako adoptoida?

Toki voi, ja pitääkin. Ihannetilanne on se, että neuvonnassa hakijan mielikuvat adoptiosta kirkastuvat ja hän pohtii sosiaalityöntekijän avulla aidosti ja avoimesti, onko tämä hänen juttunsa.

Ikävä kyllä nykyisellään neuvonta on monin paikoin lähes pelkkää kuulustelua ja kotiselvityksen kirjoittamista. Silloin voi käydä niin, että epävarmempia hakijoita "savustetaan" pois neuvonnasta, kun katsotaan, etteivät he ole tosissaan liikkeellä. Siksi monet pyrkivät antamaan itsestään neuvonnassa sellaisen kuvan, että he ovat hyvin varmoja asiastaan, ovat miettineet asioita pitkään ja haluavat intohimoisesti perheeseen adoptiolapsen - vaikka näin ei ehkä olisikaan - vain siksi, ettei neuvonta venyisi tai katkeaisi turhaan.

Täytyykö olla joku superhyvä ihminen, että saa adoptoida?

Ei tarvitse. Adoptiovanhemmiksi haetaan ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä ja perheitä. Rikosrekisteri ei kylläkään ole hyvä asia...

Täytyykö olla rikas?

Ei, kunhan tulee toimeen tavallisella tavalla omillaan. Työttömyys, opiskelu tai velat eivät ole este adoptiolle. Jos nyt alarajaa haetaan, niin ongelmaksi saattaa muodostua esim. velkajärjestely tai jatkuva tarve nostaa suuria määriä toimeentulotukea. Jokainen tapaus on kuitenkin erilainen ja omasta tilanteesta kannattaa kysyä neuvontaa antavalta taholta.

Täytyykö olla täysin terve? Entä haittaako ylipaino?

Täysin terve ei tarvitse olla, eikä edes muodikkaan hoikka. Sinänsä esim. ylipaino tai kurissa pysyvä diabetes eivät ole este adoptiolle. Arjen pyörittämistä haittaavat terveysongelmat saattavat kyllä aiheuttaa kysymyksiä. Yleisinä periaatteina pidetään sitä, että lapsesta on pystyttävä huolehtimaan ja että lapsi ei joudu menettämään vanhempaa liian varhain. Sairastettu masennus, vaikka se olisikin jo menneisyyttä, on kiintymyssuhteen kannalta riski ja siitä varmasti joutuu puhumaan. Neuvonnan alussa vaaditaan lääkärintodistus, jossa tutkitaan perusterveydentila, joten mahdolliset ongelmat tulevat kyllä puheeksi aikaisessa vaiheessa prosessia. Tämähän on hyvin tapauskohtaista.

Missään nimessä ei pidä lähteä neuvontaan asenteella, että salailee terveysongelmiaan (fyysisiä tai psyykkisiä). Lapsen parasta tässä ajatellaan!

Voiko käydä neuvonnassa samalla, kun käy lapsettomuushoidoissa?

Sitä ei yleensä suositella. Olosuhteet tietysti vaihtelevat, mutta yleisesti ottaen neuvontaa antavat tahot katsovat huomattavasti suopeammin, jos hakijat ovat ehtineet todeta ja käsitellä lapsettomuuden henkisellä tasolla. Keskimääräisesti kotimaan adoption yhteydessä hoitoja ymmärretään enemmän; tämä johtuu siitä, että kv-adoptiossa täytyy aina harkita myös Suomen mainetta ko. maan adoptioviranomaisten silmissä, ja hakemusten vetäminen pois raskauksien takia ei tätä mainetta edistä.

Hoitoja läpikäyneiden yleinen konsensus on myös se, että sekä hoidot että adoptio ovat rankkoja kokemuksia, joihin on suhtauduttava aivan eri tavalla. Monen mielestä kahden niin ison asian vieminen eteenpäin samalla kertaa olisi ollut valtavan raskasta.

Entä jos tulee vahingossa raskaaksi kesken prosessin? / Täytyykö adoptioprosessin ajan käyttää ehkäisyä?

Suositus on, että kansainvälisen adoption ollessa kyseessä ehkäisy tulee aloittaa viimeistään hakemuksen lähdettyä kohdemaahan (ks. ed.). Hyvä tietysti olisi ehkäistä koko prosessin ajan, jotta neuvonta- ja muita resursseja voitaisiin kohdentaa niille, jotka loppujen lopuksi adoptiolapsen saavat.

Monista biologisesti lapsettomista pareista ehkäiseminen tuntuu turhalta ja turhauttavalta, kun lasta on kerran yritetty vuosikaudet, ehkä hoidoillakin, ja tuloksetta. Toisilla taas tilanne on se, että perheeseen halutaan ylipäätään lapsi, eikä haluta tehdä "valintaa" biolapsen ja adoptiolapsen välillä. Yksi adoptiolapsen maailman kulmakivistä on kuitenkin tieto, että vanhemmat nimenomaan valitsivat hänet. Nykypäivänä lasta ei (onneksi) voi valita henkilökohtaisesti - mutta voi valita, adoptoiko vai lisääntyykö. Tämä nyt on vain omaa järkeilyäni, mutta jos edellämainittu toteutuu, on hyvä, jos vanhemmat todellakin ovat valinneet lopullisesti adoption tien ja siten viestittävät omalle lapselleen halunneensa nimenomaan tämän.

Voiko adoptoida, vaikka voisi saada biolapsenkin, muttei halua?

Voi, mutta ei aivan kaikista kohdemaista. Suomalaisen adoptioneuvonnan kannalta adoptio ei ole toissijainen tapa hankkia lapsia, vain toisenlainen tapa. Adoptoida voi, vaikka (uutta) biolasta ei olisi yritettykään.

Toisaalta kotimaista adoptiolasta ei todennäköisesti saa, jos perheessä on jo lapsia, biologisia tai adoptoituja. Kansainvälisellä puolella joissain kohdemaissa vaaditaan jopa hedelmättömyystodistus, ja joissain (esim. Kolumbia) kliinisesti lapsettomat asetetaan etusijalle. Tarkista kohdemaiden vaatimukset ja suositukset palvelunantajalta.

Voiko adoptoida, vaikka perheessä on jo biolapsia?

Kyllä vain, joskin mahdollisten kohdemaiden joukko saattaa olla hieman pienempi, ja kotimainen adoptio on epätodennäköinen vaihtoehto. Ks. edellinen kysymys.

Kuinka nuorena voi aloittaa adoptioneuvonnan?

Riippuu neuvonnan antajasta, ikävä kyllä. Laki kirjaa vain adoptoijan alaikärajan (25 vuotta). Jotkut tahot ovat sallineet neuvonnan aloittamisen vuosi tai puolitoista ennen tämän ikärajan täyttymistä, toiset ovat "käskeneet kotiin kypsymään". Jos omasta kunnasta ei suostuta neuvonnan aloittamiseen, kannattaa kysyä PeLalta, ja päinvastoin. Pysy tiukkana!

Kuinka vanhana voi adoptoida?

Useimmin käytössä olevien ikärajojen mukaan lapsen ja vanhemman ikäeron pitäisi olla korkeintaan 45 vuotta. Jos on halukas adoptoimaan vanhemman lapsen, yläikärajaa säätelevät käytännössä vain kohdemaan kriteerit ja/tai lapsitilanne. Kotimaiseen adoptiojonoon otetaan käytännössä vain alle 40-vuotiaita, koska odotusajat ovat niin pitkiä, että tulevat vanhemmat ehtivät ylittää ikärajan ennen lapsen kotiintuloa. Ulkomaista kuitenkin esimerkiksi Kiina arvostaa vanhempien kypsyyttä, joskin 45 vuoden sääntö pätee sielläkin. Kolumbiassa taas ikärajat ovat pienten lasten kohdalla suunnilleen 35 ikävuodessa, jota vanhemmat eivät saa aivan pieniä lapsia. Tarkista maakohtaiset kriteerit palveluntarjoajalta.

Helmikuussa 2003 kuulin adoptoijien keski-ikä olevan yli 40 vuotta.

Täytyykö olla naimisissa?

Täytyy joko olla naimisissa tai elää yksin. Avoparit eivät voi adoptoida. Yksittäinen ihminen taas voi hyvinkin adoptoida.

Joissain kohteissa on rajat, kuinka kauan avioliiton täytyy olla kestänyt ennen adoption toteutumista. Joissain näistä avoliittoajan voi laskea mukaan, joissain taas ei voi.

Sanotaan vaikka, että Matti ja Liisa seurustelevat vuoden verran, muuttavat sitten yhteen, ja 4 avoliittovuoden jälkeen menevät naimisiin. Oltuaan naimisissa 2 vuotta he aloittavat adoptioprosessin. Riippuen kohdemaasta, heidän liittonsa katsotaan kestäneen joko 2 vuotta tai 6 vuotta.

Mitä neuvonnassa kysytään? Sörkitäänkö siellä kaikki henkilökohtaiset jutut komeroiden siisteydestä hampaiden harjaukseen?

Neuvonnan kulku riippuu hyvin paljon kyseessä olevista henkilöistä ja (ikävä kyllä) heidän välisestään henkilökemiasta.
Elämästään joutuu tai pääsee tietysti puhumaan, mutta ei siellä komeroita syynätä tai hengitystä haistella. Neuvonnan pointti on selvittää, pärjäättekö (tai pärjäätkö yksinhakijana) adoptiolapsen kanssa. Kysymykset koskevat siksi asioita, jotka nousevat pintaan nimenomaan suhteessa adoptoituun lapseen, sekä yleensä lasten kanssa pärjäämistä. Perusasioista selvitetään mm. onko kotinne turvallinen lapselle sekä fyysisesti että psyykkisesti, ja ovatko olosuhteenne sellaiset, ettei lapsen tulo esimerkiksi romahduta talouttanne - ja niin edelleen. Muita ehkä käsiteltäviä asioita ovat mm. perheen "henkinen kantti" ja ongelmanratkaisutyylit, oma elämänhistoria (tähtää sen selvittämiseen, voitteko ymmärtää lapsen kokemuksia edes jossain määrin), suvun mahdollinen suhtautuminen tulokkaaseen...

Lisäksi on hyvä muistaa, että tämä on neuvontaa, ei kuulustelua. Sosiaalityöntekijältä saa myös käytännön opastusta adoptiovanhemmuuteen ja tietoja ongelmista, joihin muut ovat törmänneet.

Voit lukea lisää vaikkapa Leenan sivuilta.

Paljonko adoptio tulee maksamaan?

Riippuu tilanteesta ja kohdemaasta. Neuvonta ei periaatteessa maksa mitään, jos sen ottaa kotikunnalta tai sen määrämältä palveluntarjoajalta. Vain siinä tapauksessa, jos saisitte kotikunnalta neuvontaa, mutta valitsette siitä huolimatta PeLan neuvonnan, joudutte itse maksajiksi; hinta on n. 850 euroa (n. 5000 vanhaa markkaa; tieto alkuvuodelta 2003). Lisätietoa ja lakipykäliä löydät Tättärän sivuilta.

Kotimaan adoptio ei tämän jälkeen varsinaisesti maksa mitään, vain matkakustannukset, lastentarvikkeet jne. on kustannettava. Kotimaan adoption kokonaiskustannukset ovat siis n. 1000 euroa luokkaa.

Ulkomaan adoption lopulliset kustannukset riippuvat paljolti matkojen ja maassaoleskelun hinnasta. Esimerkiksi jos Kiinaan matkustaa ja majoittuu äiti, isä ja kaksi vanhempaa lasta, ja Kiinasta otetaan matkaan perheen kolmas lapsi, voivat kustannukset nousta varsin huimiksi.

Huomaa, että palvelunantajilla on omat hinnastonsa. Tättärän sivuilta voi lukea elokuun 2002 tilanteen. Interpedialla on hyvä kululaskelma.

Vuoden 2003 alusta tuli voimaan adoptioavustus.

Maksaako kahden lapsen adoptoiminen yhdellä kertaa enemmän kuin yhden?

Jotkut asiakirjat täytyy hommata tuplasti sekä kotimaassa että kohdemaassa (kotimainen sisarusadoptio ei nähtävästi ole käytännössä mahdollista), ja se voi lisätä kuluja. Myös mahdolliset maksut lastenkodille pitää usein maksaa molemmista lapsista. Kulut eivät kuitenkaan ole suoraan yhden lapsen adoptio kertaa kaksi: joitain papereita tarvitaan vain yhdet, lastenkotimaksuista saadaan usein "alennusta", ja säästäähän se matkakustannuksia jos tekee vain yhden hakumatkan kahden sijasta. Äitiysavustusta maksetaan nyt enemmän jos synnyttää tai adoptoi enemmän kuin yhden lapsen kerrallaan; katso lisää Kelan sivuilta.

Mitä lapsiperhe-etuuksia adoptioperhe saa?

Suurimmaksi osaksi perhevapaat vastaavat bioperheiden oikeuksia, mutta epäkohtiakin on. Parhaat tiedot löytyvät Adoptioperheet ry:n sivuilta.

Saako valita, millaisen lapsen haluaa?

Tietyissä rajoissa kyllä. Ikätoive on mahdollista esittää. Sukupuolen suhteen voi esittää toivomuksen jos adoptoi PeLan kautta, mutta tämä saattaa pidentää odotusta. Voi toivoa täysin tervettä lasta tai olla valmis hyväksymään lapsen, jolla on erityistarpeita. Mahdollisten erityistarpeiden laadun ja vakavuuden saa myös valita. Etnistä taustaa (relevantti esim. Kolumbia-adoptiossa) ei saa valita.


Mitä eroa on sijaisvanhemmuudella ja adoptiolla?

Adoptiossa päätäntävalta lapsen asioista siirtyy täysin uusille vanhemmille ja lapsen juridiset siteet edellisiin vanhempiin katkeavat, perimisoikeus mukaanlukien. Sijaisvanhemmuudessa lapsen juridinen huoltajuus on yhteisesti sijaisvanhemmilla, sosiaalilautakunnalla ja biologisilla vanhemmilla. Lapsi tapaa (olosuhteiden mukaan tietysti) biovanhempiaan ja suuremmista asioista päätetään tapaamisissa sosiaalityöntekijöiden kanssa. Lisätietoa sijaisvanhemmuudesta saat esimerkiksi Perhehoitoliiton Sijaisvanhemmaksi.fi-sivustolta ja Sijaisvanhemmuus-sivuilta.

Olen adoptoitu, ja haluan löytää syntymävanhempani. Miten toimin?

Jos sinut on adoptoitu Suomesta, ja tiedät, missä kunnassa olet syntynyt, kannattanee ensin soittaa ko. kunnan sosiaalitoimistoon. Jos et tiedä syntymäkuntaasi, ota yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:een. Kotimaan adoptioita hoidetaan Suomessa joko kunnan kautta tai PeLan kautta. Joka tapauksessa PeLa osaa auttaa parhaiten syntymävanhempien etsinnässä.

Jos sinut on adoptoitu ulkomailta, ota yhteyttä palveluntarjoajaasi: Pelastakaa Lapset, Interpedia tai Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Kohdemaasivulta näet tämänhetkiset kohdemaat palveluntarjoajittain, mutta tilanne on muuttunut vuosien myötä.

Olen raskaana ja olen päättänyt antaa lapseni adoptoitavaksi. Miten toimin?

Voit ottaa yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:een tai kuntasi sosiaalitoimistoon. Voit myös neuvolassa käydessäsi kysyä sieltä yhteystietoja. Vaikka tietäisitkin, että luovutat lapsen adoptioon, käy silti tavalliset äitiysneuvolakäynnit varmistaaksesi lapsen terveyden ja omasikin.