Mikä palvelunantaja kannattaa valita?
Yksi polttavimmista kysymyksistä kotiselvityksen valmistumista odottaville on palvelunantajan valinta. Kaikkein parhaiten omaan tilanteeseen sopivaa tietoa saa soittamalla tai kirjoittamalla jokaiselle ja kysymällä siitä, mikä askarruttaa.
Kerrottakoon heti näin aluksi, että itse valitsimme PeLan.
Kohdemaa
Kohdemaa vaikuttaa yleensä eniten palveluntarjoajan valintaan. Jos haluttu maa löytyy kahden tai jopa useamman palveluntarjoajan valikoimasta, kannattaa alkaa vertailla hintoja ja palvelutasoa. Yleisesti ottaen eri palveluntarjoajissa ei ole suuria eroja muuten kuin maiden kohdalla.
Palvelunantajien kohdemaat
Koulutus ja vertaistuki
Kannattaa myös tiedustella osallistumismahdollisuuksia valmennus-, koulutus- ja tapaamisryhmiin. Esimerkiksi PeLalla valmennuksia ei järjestetä kuin neuvonnan ohessa, kun taas Interpedialla on monipuoliset kouluttautumismahdollisuudet.
Paljonko palvelu maksaa?
Palvelumaksujen suhteen loppusummissa ei ole suuria eroja, mutta määräytymisessä kylläkin. Vertailun tekee vaikeaksi palvelunantajien vaihteleva tapa jakaa maksunsa osiin. Myös siinä on eroa, peritäänkö maksut kerralla vai erissä.
Palvelumaksut
Mitä rahalla saa?
Kannattaa selvittää, mitä kaikkea palvelumaksuun ja/tai palvelunantajan palveluvalikoimaan sisältyy. Jäsenyys järjestössä? Lehti? Tapaamisia?
Tiedonkulku
Tärkeä selvitettävä juttu on tiedonkulku odotusaikana. Jotkut palvelunantajat odottavat hakijalta enemmän aktiivisuutta, toiset tiedottavat jonotilanteesta, muutoksista etc. hyvinkin tiuhaan.
PeLa järjestää maakohtaisia infoja, joihin odottajat kutsutaan. Interpedialla on ilmeisesti lehti.
Jonot kohdemaassa
Vaikka useammalla kontaktilla olisi sama kohdemaa, niillä voi olla eri kontaktit. Esimerkiksi Kolumbiassa ja Thaimaassa on useita adoptioita välittäviä järjestöjä, ja eri palvelunantajat ovat yhteydessä eri kontakteihin. Kannattaa tiedustella, millaiset odotusajat eri kontakteilla on.
Sukupuolen valinta
Interpedia ei anna esittää toivetta lapsen sukupuolen suhteen, Helsingin kaupunki ja PeLa antavat. Kuitenkin kohdemaa voi jättää toiveen huomioimatta.
Hakumatkojen toimintatavat
Hakumatkojen käytännön järjestelyt riippuvat tietysti ensisijaisesti kohdemaasta ja kontaktista, mutta työtavoissa on eroja eri palvelunantajien välillä.
PeLan Kiina-ryhmät ovat pienempiä ja matkaan pääsee ehkä nopeammin, kun taas Interpedialla on suuremmat ryhmät joista voi saada enemmän tukea.