Pääsivulle

Kiinan lapset Vaatimukset Kustannukset Adoptioprosessi Tarvittavat paperit Hakumatka Kotiinpaluun jälkeen Suomen Kiina-perheitä Lyhenteet ja termit Linkit

Pääsivu -> Kiinan lapset

Kiinan lapset

Kiinasta on tullut lapsia Suomeen vuodesta 1995, valtaosa heistä tyttöjä. Kiinan suosio adoptiomaana on kasvanut viime aikoina voimakkaasti.

Nuorimmat Kiinasta tulevat lapset ovat 0-2-vuotiaita, harvoin alle 10 kk. (Maaliskuusta 2006 lähtien Kiinaan ei voi enää lähettää hakemuksia, joissa toivotaan 2-6-vuotiasta lasta.) Yleisesti ottaen "perusjonon" lapset ovat varsin terveitä, vaikka pieniä erityistarpeita saattaa heilläkin olla.

Kiinasta ei pääsääntöisesti tule sisarussarjoja. Poikkeuksen muodostavat kaksoset, joita tulee jonkin verran, mutta Kiina asettaa korkeahkot vaatimukset kaksosten adoptiovanhemmille, eikä kaksospareja myöskään ole aina vapaana adoptioon (Suomen ensimmäiset Kiina-kaksoset nimettiin kesällä 2004). Huom: jos katsoo esim. yhdysvaltalaisia sivuja, joilla listataan kiinalaisia adoptiota odottavia lapsia, siellä näkee joskus myös sisarussarjoja; en tiedä, ovatko nämäkin erityistarvejonon piirissä.)

Suurin osa lapsista on tyttöjä, mutta poikiakin vapautuu adoptioon enenevässä määrin. Varsinkin erityistarvejonoon menijöiden ei kannata pitää tyttöä mitenkään itsestäänselvyytenä.

Kiina-lasten taustasta ja syntymäperheestä ei yleensä tiedetä juuri mitään, koska lasta ei Kiinassa voi laillisesti luovuttaa adoptioon. Lastenkoti- ja sijaiskotiajalta saatavat tiedot ovat nykyään varsin kattavat varsinkin lääketieteellisten yksityiskohtien suhteen, vaikkakin yllättäviä puutteita ja epämääräisyyksiä saattaa esiintyä.

CCAA:n kuvaus lapsista, jotka voidaan asettaa adoptoitavaksi

Kiinan kansantasavallan adoptiolain Artiklan nr 4 mukaan, seuraavanlaiset henkilöt voidaan asettaa adoptoitavaksi:

Molemmat vanhempansa menettäneillä orpolapsilla tarkoitetaan lapsia, joiden vanhemmat ovat kuolleet tai kansanoikeus (termi?) on julistanut heidät kuolleiksi.

Hylätyillä vauvoilla ja pikkulapsilla tarkoitetaan lapsia, joiden biologisista vanhemmista tai heidän olinpaikastaan ei ole tietoja.

Lapsilla joiden biologiset vanhemmat eivät voi huolehtia heistä erityisvaikeuksien vuoksi tarkoitetaan lapsia, joiden vanhemmat ovat vammaisia, kärsivät vakavasta sairaudesta tai joiden elämää muut olosuhteet kohtuuttomasti vaikeuttavat.


(vuodelta 2004)